Norexin vastuullisuustyö: kohti kestävämpää tulevaisuutta
Norex on sitoutunut vastuullisuuteen ja yhtiön kestävän kehityksen asiantuntija Leo Ahti työskentelee aktiivisesti varmistaakseen, että yrityksen toiminta on linjassa kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Norex aloitti vuonna 2023 aktiivisen pyrkimyksen edistää ympäristöystävällisyyttään, sosiaalista vastuullisuutta ja hyvää hallintoa.
Hiilijalanjäljen kartoitus ja ESG-raportointi
Leo kertoo, että yksi merkittävimmistä projekteista viime aikoina on ollut ESG-selvitys (Environmental, Social, and Governance) ja sen sisältävä hiilijalanjälkilaskenta. Nämä kaksi projektia muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa tarkastellaan Norexin ympäristövaikutuksia, sosiaalista vastuuta ja hallinnollisia käytäntöjä. ”Hiilijalanjälkilaskenta on auttanut ymmärtämään, mistä meidän päästöt koostuvat ja missä voimme tehdä suurimmat muutokset”, Leo selittää.
Laskennan tulokset osoittavat, että suurin osa, 99,2 %, Norexin päästöistä syntyy niin sanotusta scope 3 -päästöluokasta, eli Norexin arvoketjun ala- ja ylävirran päästöistä. Erityisesti tuotteiden valmistus ja pakkaukset ovat merkittävä päästöjen lähde. ”Melkein puolet, tarkemmin 48,5 % meidän kokonaispäästöistä syntyy tuotteiden ja tuotepakkausten valmistamisesta”, Leo huomauttaa. “Tämä tieto ei tullut yllätyksenä, mutta se vahvistaa fokustamme keskittyä ympäristöystävällisempien tuotteiden ja pakkausten suosimiseen.”
Vastuullisempien valintojen edistäminen
Leo korostaa, että vaikka Norex voi tehdä omia valintojaan vastuullisempien tuotteiden ja pakkausten suhteen, lopullinen vaikutus riippuu myös asiakkaiden päätöksistä. ”Me voimme tehdä tiettyjä valintoja, mutta jos loppuasiakas ei niitä osta, emme saa haluttua vaikutusta aikaan”, hän selventää.
Leo näkee, että kuluttajien tietoisuus vastuullisuudesta kasvaa jatkuvasti, mutta muutos on vaiheittaista. ”Vastuullisuus on yhä tärkeämpää kuluttajille, mutta se ei välttämättä vielä ohjaa suuria valintamuutoksia”, hän miettii. “Pakkausten osalta kuluttajilla on esimerkiksi usein mielikuva, että lasipullossa oleva viini on arvokkaampaa tai parempaa kuin muovipullossa oleva, vaikka itse tuotesisältö olisi sama. Tämän vuoksi haluamme panostaa markkinointiviestinnässämme siihen, että asiakkailla on riittävästi tietoa tehdä vastuullisempia valintoja.”
Pakattujen tuotteiden ympäristövaikutusten vähentäminen on yksi keskeisistä tavoitteista. Ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi kevyemmät lasipullot, PET-muovipullot, tetrapakkaukset ja bag-in-box -ratkaisut. Näiden etuna on vähäisemmät valmistuksen ja kuljetuksen päästöt. ”Kevyemmät pakkaukset tekevät myös logistiikasta kevyempää”, Leo lisää.
Koska logistiikka on toinen merkittävä päästöjen lähde, pyrkii Norex pienentämään sen vaikutuksia yhteistyössä logistiikkakumppaneidensa kanssa. Yritys painottaa ympäristöystävällisten polttoaineiden käyttöä sekä kuljetusten energiatehokkuuden parantamista. ”Ympäristön näkökulmasta on järkevämpää tilata enemmän tuotteita kerralla, lähempää ja varmistaa, että kuljetukset ovat mahdollisimman täysiä. Tässä pitää kuitenkin ottaa huomioon myös taloudellinen vastuu – ja kysyntähän ohjaa paljon hankintaamme”, Leo selittää.
Tulevaisuuden näkymät ja automatisointi
Norexilla on käynnissä myös projekti, jossa kerätään tietoa heidän tuottajiltaan. ”Kysymme viinituottajilta heidän nykyisistä vastuullisuustoimistaan, muun muassa ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden huomioimisesta viljelyssä ja tuotannossa, energian ja veden käytöstä, sosiaalisesta vastuusta sekä konkreettisista toimenpiteistä ja sitoumuksista”, Leo kertoo. “Tämän tiedon avulla Norex voi viestiä asiakkailleen tuottajien vastuullisuustasosta, mikä auttaa asiakkaita tekemään informoituja ja omiin arvoihin perustuvia ostopäätöksiä.”
Leo pohtii myös vastuullisuuden seurannan automatisointia, mutta näkee sen pikemminkin tiedonhallinnan parantamisena kuin täytenä automatisointina. ”Datan kerääminen, hallinta ja visualisointi ovat avainasemassa, jotta voimme asettaa mitattavia tavoitteita ja tarkastella kehitystä vuodesta toiseen”, hän toteaa. “Näin voimme kehittää toimintaamme jatkuvasti ja vastata myös sidosryhmien vaatimuksiin entistä paremmin.”
Sosiaalinen vastuu ja hyvä hallinto
ESG-raportointi ei rajoitu vain ympäristövaikutuksiin. Myös sosiaalinen vastuullisuus ja hyvä hallinto ovat tärkeässä roolissa. Leo mainitsee, että Norex on uudistanut Code of Conductinsa, eli eettiset liiketoimintaperiaatteensa, jotka tullaan julkaisemaan myöhemmin. Nämä ohjaavat yrityksen toimintaa, kaikkien päivittäistä tekemistä ja myös sidosryhmäyhteistyötä.
Haluamme myös varmistaa, että hankintaketjumme toimii vastuullisesti. ”Olemme itse sitoutuneet muun muassa Amfori BSCI -eettisiin toimintaperiaatteisiin ja edellytämme myös tuottajien sitoutuvan niihin”, Leo painottaa. Ne määrittelevät vähimmäisvaatimukset sosiaaliselle vastuullisuudelle, kuten työntekijöiden oikeudet ja reilut sekä turvalliset työolot, mutta ottavat huomioon myös ympäristövastuullisuutta ja liiketoimintaa.
Lähtötilanteen ymmärtäminen avain menestykseen
Leo pitää tärkeimpänä saavutuksena sitä, että Norexilla on nyt selkeä käsitys lähtötilanteestaan. ”Me tiedämme, mikä hiilijalanjälkemme on ja voimme asettaa konkreettisia tavoitteita sen vähentämiseksi”, hän sanoo. Norex on ottanut tärkeän askeleen kohti yhä vastuullisempaa tulevaisuutta ja yrityksellä on nyt työkalut ja tiedot sen saavuttamiseksi.
Norex on sitoutunut vastuullisuutensa kehittämiseen ja jatkaa työtään ympäristövaikutusten vähentämiseksi, sosiaalisen vastuun edistämiseksi ja hyvän hallinnon ylläpitämiseksi. ”Me tiedämme nyt, missä olemme ja pystymme ottamaan askeleet suuntaan, johon haluamme mennä”, Leo kiteyttää.
Norex julkaisee ESG-raporttinsa hiilijalanjälkineen tulevina kuukausina.
Lue lisää Leosta ja hänen urapolustaan Norexilla!