Jouluviikolla ei toimituksia ti 24.12.- to 26.12.2024, eikä keskiviikkona 1.1.2025. Kannattaa tehdä joulun ja uuden vuoden tilaukset nyt hyvissä ajoin, jotta toimitus ehtii perille.
Avainasiakaspäälliköillämme on vankka ammattitaito kouluttaa horeca-alan asiakkaidemme henkilökuntaa tuotteidemme osalta. Näin heidän on mukavampaa ja helpompaa myydä tuotteita edelleen kuluttaja-asiakkaille. Kun juomatoimituksista ja valikoimista sovitaan oman Norexin yhteyshenkilön kanssa, kannattaa tämäkin asia ottaa puheeksi. On myös mahdollista järjestää kuluttaja-asiakkaille winemakers-dinnereitä tai muita tasting-tilaisuuksia yhdessä teidän kanssa.
Koulutusosion alle olemme keränneet esimerkiksi tasting-alustoja itseohjautuvien maistelutuokioiden pitämiseen ravintolassa, aromipyörän joka auttaa kuvailemaan makua viskitastingissä sekä erilaisia tuotteisiin liittyviä videoita.
Videoita tuotteista löydät lisäksi myös useimmilta tuotekorteilta. Siellä voit nähdä muun muassa reilun minuutin mittaisia tuotekoulutusvideoita, joiden avulla vaikkapa uusi työkaveri on helppo perehdyttää listoille valittuihin Norexin tuotteisiin.
Esimerkki tuotekoulutusvideosta
Muistathan, että sinun täytyy kirjautua sisään ammattilaisasiakkaana nähdäksesi vahvoihin alkoholeihin liittyvät materiaalit.