Jouluviikolla ei toimituksia ti 24.12.- to 26.12.2024, eikä keskiviikkona 1.1.2025. Kannattaa tehdä joulun ja uuden vuoden tilaukset nyt hyvissä ajoin, jotta toimitus ehtii perille.

tia maria trendi

Tia Maria – hot or not?

Olet varmaan kuullut tuotteesta, käyttänytkin, mutta tiedätkö mitä Tia Maria on ja mistä se tulee?

Tarina kertoo, että Tia Maria on saanut nimensä erään palvelijan mukaan, joka olisi 1700-luvun puolivälissä Jamaikalla, paetessaan siirtomaasotaa, ottanut mukaan emäntänsä aarteen, salaisen reseptin liköörille ja se olisi kulkenut perheen mukana siitä lähtien.

Totta tai ei, resepti löydettiin uudelleen 1940-luvulla tohtori Kenneth Leigh Evansin toimesta, joka alkoi tuottaa likööriä. Se on likööri, joka valmistetaan parhaista raaka-aineista. 100 % Arabica-kahvipavuista, aidosta Madagaskarin vaniljasta sekä jamaikalaisesta rommista. Kylmäuutettu kahvi antaa likööriin voimakkuutta, terävyyttä ja raikkautta. Vanilja taasen pehmeyttä ja pyöreyttä sekä sitoo aromeja toisiinsa. Rommi takaa rungon, syvyyden sekä täyteläisyyttä.

What’s not to like!

Huolimatta siitä, satoiko vai paistoiko, suomalaiset suurina kahvin ystävinä nauttivat kahvinsa kylmänä ja kuumana. Miksei siis kahviliköörikin taipuisi siihen?

Tässäpä muutama käyttövinkki!

espresso martini

Trendaa juuri nyt!

Espresso Martini

Ravista ainekset ja tarjoilu jäähdytetyssä cocktaillasissa.

Resepti löytyy myös cocktailreseptipankistamme täältä (muistathan kirjautua ensin sisään).

tia maria frappe

Kuuman terassin kaveri

Tia Maria Frappé

Mittaa kaikki ainekset blenderiin ja surauta frozen jäämurskan kanssa.

Resepti löytyy myös cocktailreseptipankistamme täältä (muistathan kirjautua ensin sisään).

Aurinkoiselle talvipäivälle

Italian Hot Chocolate

Koristele glögilasin reunat sisältä suklaakastikkeella. Kaada molemmat liköörit lasin pohjalle ja sen päälle kuuma kaakao. Viimeistele kermavaahdolla.

Resepti löytyy myös cocktailreseptipankistamme täältä (muistathan kirjautua ensin sisään).

Jaa
Tervetuloa Norex Selected Brandsin sivustolle Sivusto on tarkoitettu vain 18 vuotta täyttäneille.