Jouluviikolla ei toimituksia ti 24.12.- to 26.12.2024, eikä keskiviikkona 1.1.2025. Kannattaa tehdä joulun ja uuden vuoden tilaukset nyt hyvissä ajoin, jotta toimitus ehtii perille.

vegaanisia viinejä

Tapasitko tapaksen?

Kun kokonainen annos olisi liikaa, mutta jokin pieni suolainen kyllä maistuisi viinin kanssa. Silloin toimii tapaslautanen, ja tapaksinahan voi ajatella lähes kaiken pienen purtavan mozzarellatikuista lihapulliin, maissilastuihin, leipäpaloihin ja oliiveihin – tai suomalaistyylisesti vaikka pieniin ruisleipäsiin muikulla tai lohella.

Tapaksilla ei ole siis tapana olla kovin rajoittavia, joten oman luovuutensa voi päästää kaikista henkseleistä irti. Se antaa tietenkin myös mahdollisuuden tarjota tapaksien kanssa monentyyppistä viiniä asiakkaiden toiveiden mukaan.

Tässä muutama viinitärppi, jotka loistavat tapaslautasen kanssa.

Pares Balta blanc de pacs ja ruoka

Cavaa ilman kuplia!

Parés Baltà Blanc de Pacs

Herkullinen Blanc de Pacs on tehty cavan rypäleistä, mutta valkoviiniksi. Sen omaleimaisuus syntyy luomurypäleistä, kuten korkealla kasvaneesta Parelladasta. Rypäleiden sekoitussuhde on 51 % Parellada, 29% Macabeo ja 20% Xarel·lo, ja viinien käyminen tapahtuu erikseen terästankeissa 16 asteen lämpötilassa edellä mainitun järjestyksen mukaisesti 17, 16 sekä 10 päivän ajan. Tynnyreitä ei ole käytetty tässä lainkaan.

Avoimen hedelmäinen ja tiivis Blanc de Pacs tuo mieleen erinomaisen cavan ilman kuplien nostetta.

Tapaksien maailmasta se sopii erityisen mukavasti seuraksi vaikkapa kaladumplingeille tai miedoille juustoille.

Tutustu Parés Baltà Blanc de Pacsiin tarkemmin tästä.

Pares Balta mas petit ja ruoka

Klassinen ruokaviini

Parés Baltà Mas Petit

Upea Mas Petit yhdistää kahden maailman parhaat puolet. Mukana on erityisen pehmeä Cabernet Sauvignon ja sen kaverina herkullinen ja aromaattinen Garnatxa. Tuloksena on Parès Baltán perinteisin punaviini, joka tarjoaa viinillisen nautinnon sellaisenaan tai ruokapöydän kunniavieraana.

Mas Petit’n pyöreys ja saumattomuus, runsas hedelmäisyys ja kypsyys tasapainottavat tammen antamaa aromikkuutta ja rakennetta.

Mehevä ja tasapainoinen ruokaviini toimii erityisen hyvin lihaisten tapaksien kanssa. Mausteiset makkarat, lihapullat, grillattu kana ja tietenkin myös juustot maittavat sen kanssa erinomaisesti.

Tutustu Parés Baltà Mas Petitiin tarkemmin tästä.

Matsu El Picaro ja ruoka

Sosiaalinen seurustelija

Matsu El Picaro

Matsu El Picaro on erinomainen valinta vaikka juustokuutioiden tai nyhtöpossun kylkeen. Se on runsas, muttei lainkaan vaikea viini, joka tulee Duero-joen laaksosta Toron alueelta Luoteis-Espanjasta. Kuuma ja kuiva ilmasto tuottaa täyteläisiä ja maanläheisiä viinejä.

Viini on suodattamaton, jotta aromit säilyisivät maksimaalisesti. Se on käynyt kontrolloidusti alle 24 asteessa betonitankeissa, jolloin viiniin saadaan mahdollisimman paljon hedelmäisyyttä ja raikkautta.

Paitsi ruokaviininä, Matsu El Picaro maistuu myös sellaisenaan seurustelujuomana.

Tutustu Matsu El Picaroon tarkemmin tästä.

pares balta cava ja tapas

Luomukuohuvat myös vegaaneille

Parés Baltà Brut b & Parés Baltà Pink p

Valinnanvaraa tapasten tykö löytyy perinteisen cavan ja roseecavan väliltä, ja vieläpä luomutuotantona. Cava sopii monille, ja nautittavat Parés Baltà Brut b sekä Parés Baltà Pink p ovat vivahteikkaita ja helposti lähestyttäviä luomukuohuviinejä. Ne pelaavat yhteen monenlaisten tapaksien kanssa kippistelyn lomassa. Tarjoa esimerkiksi friteerattuja pikkusuolaisia tai nachoja dippikastikkeiden kera.

Tutustu tarkemmin Brut b:hen tästä ja Pink p:hen tästä.

Jaa
Tervetuloa Norex Selected Brandsin sivustolle Sivusto on tarkoitettu vain 18 vuotta täyttäneille.