Pares Balta vineyards

Kaikille kaikkea: Katalonian kiehtovat viinit

Pohjois-Espanjan alueella sijaitseva itsehallintoalue Katalonia on kiehtova ja monipuolinen viinialue. Katalonia käsittää kymmenen DO-alkuperämerkinnällä merkittyä aluetta, joilla on maantieteellisesti vedetyt rajat.

Alueista Penedès jakautuu kolmeen alueeseen: Alt Penedès, jolla kasvuolosuhteet viinitarhoille ovat pääsääntöisesti parhaimmat ja cavaan käytettävät rypäleet saavuttavat tällä alueella parhaimman luonteensa, suurimman tuotannon Penedès Central jonka kultivointiolosuhteet poikkeavat tarhoista riippuen merkittävästi ja jolta tulee korkealaatuisia viinejä sekä vielä Baix Penedès.

Penedèsin alueelta Barcelonan eteläpuolelta on kotoisin esimerkiksi cava, jota valmistetaan nykyään kuitenkin laajasti ympäri Espanjaa. Jotta cavaa saa myydä cavana, vaatii se vähintään yhdeksän kuukauden kellarikypsytyksen, joka tuo samalla viiniin haluttua syvyyttä. Usein viinejä kypsytetään kuitenkin tätä vähimmäisvaatimusta pidempään. Pullokypsytys lisää myös viinien gastronomista potentiaalia.

DO Cava -luokituksen alullepanijana oli Josep Raventós, jonka inspiraationa oli entistä paremman espanjalaisen kuohuviinin tuottaminen samppanjan jalanjäljissä ja sen menetelmällä. Cavaa ja samppanjaa yhdistää myös niiden pullon muoto.

Katalonian viinialueet jakautuvat rannikon läheisyyden tai sisämaasijainnin sekä alueen korkeuden mukaan. Mitä korkeammalle mennään, sitä viileämmät olosuhteet ovat. Viileästä saadaan hapokkaita rypäleitä, joissa on kuitenkin riittävästi myös jäännössokeria. Viinitarhat on luonnollisesti myös tärkeää suunnata oikein, jotta auringonvalon määrä on rypäleiden kasvulle optimaalinen. Penedèsin alueella savinen maaperä päästää hyvin vettä läpi, ja viineistä tulee tyypillisesti aromikkaita, kukkeita ja persoonallisia.

Kataloniasta tulee esimerkiksi jo vuonna 1790 perustettu tuottaja Parés Baltà, joka on tehnyt pitkään viinejä luonnon ehdoilla ja tasapainossa sen kanssa. Perheyrityksen koko tuotanto on Demeter-sertifioitua biodynaamista luomutuotantoa.

Millaisia cavoja, punaviinejä ja valkoviinejä Parés Baltà sitten valmistaa?

kesädrinkki persikka

Suosio ei yllätä

Parés Baltà Brut b

Suomen suosituimpiin luomukuohuviin kuuluva Parés Baltà Brut b valmistetaan Xarellosta, Macabeosta ja Parelladasta, jotka ovat Katalonian natiivilajikkeita. Parellada tuo viiniin eleganssia ja raikkautta, Macabeo tuo marjaisuutta ja Xarello jäntevänä lajikkeena tuo viinille vartaloa ja antaa raamit muille lajikkeille.

Monipuolinen Brut b toimii hienosti aperitiivina, ja se kestää hienosti niin alkupalojen kuin pääruokien seurana. Se palvelee esimerkiksi lohen kanssa erinomaisesti.

Tutustu Parés Baltà Brut b:hen tästä.

pares balta cava vintage

Cava, jossa on rakennetta

Parés Baltà Brut Vintage v

Parés Baltà Brut Vintagessa on aavistuksen verran enemmän jäännössokeria (6 g/l) kuin edellä esitellyssä Brut b:ssä (4 g/l). Vaikka viini on kuiva, tuo jäännössokeri kuitenkin siihen täyteläisyyttä tehden siitä hyvän ruokaviinin, joka sopii myös täyteläisemmille annoksille. Mehevän hedelmäinen, tyylikkään hapokas ja hienon paahteinen aperitiivi onkin erinomaista seuraa esimerkiksi tapaksille, salaateille, rasvaiselle kalalle ja vaalealle lihalle.

Tutustu Parés Baltà Brut Vintage v:hen tästä.

Suotuisten tähtien alla

Parés Baltà Cosmic

Parés Baltà Cosmicia voi luonnehtia lajikeviiniksi, sillä sen rypäleenä on 85% Xarello, jonka seurana on vielä 15% Sauvignon Blancia. Rypäleet ovat kasvaneet korkealla Alt Penedèsin alueella noin 800 metrin korkeudella merenpinnasta. Xarelloa pidetään usein yhtenä Katalonian hienoimmista lajikkeista, ja siitä löytyy raikkautta ja rakennetta. Cosmicissa ei ole tammisuutta, sillä se on kypsytetty terästankissa, joka säilyttää hyvin viinin raikkautta. Viini on vielä kehittynyt hienojakoisen käymissakan päällä kolme kuukautta sakkaa päivittäin sekoittamalla (batonnage).

Cosmicin nimi on tribuutti Parés Baltàn biodynaamiselle tuotannolle, jossa seurataan muun muassa kuun vaiheita. Mainiota seuraa esimerkiksi sushiannoksille tai grillatulle kalalle sekä pehmeiden juustojen kera.

Tutustu Parés Baltà Cosmiciin tästä.

Lempeän vivahteikas

Parés Baltà Honeymoon

Monen suuhun sopiva Parés Baltà Honeymoon on selkeä ja mutkaton valinta. Siitä löytyy jäännössokeria 17 g/l, mikä on kuitenkin melko lähellä kuivan viinin rajaa. Viinissä on myös hyvät hapot, jotka lisäävät raikkautta.

Jäännössokeri lisää tämän viinin mahdollisuuksia sen yhdistämiseen eri ruokalajien kanssa, ja esimerkiksi lohi tai uudet perunat ovat sille hyvä match. Jäännössokerin ansiosta se on mainio pari myös maksaa sisältäville annoksille.

Tutustu Parés Baltà Honeymooniin tästä.

Alkuperäinen Garnacha

Parés Baltà Indigena

Parés Baltà Indigenan rypäle on Garnacha. Rypäle kestää kuumuutta, eikä menetä hapokkuuttaan lämpimissäkään olosuhteissa. Rypäle puristetaan varovasti, jottei viiniin vapautuisi paljoa parkkihappoja kuorista ja siemenistä.

Alkoholikäyminen on hidas ja tapahtuu noin 20 asteessa, ja kypsyttämisessä käytetään sekä uutta että vanhaa ranskalaista tammea, mikä sopii Garnachalle hyvin. Viini on saanut legendaariselta viinikriitikolta Janice Robinsonilta erinomaisen tuloksen, 17/20 pistettä.

Hapokas Indigena käy mainiosti esimerkiksi grilliruoalle, entrecotelle, pastalle tai pizzoille, etenkin jos niissä on lihaa tai sieniä.

Tutustu Parés Baltà Indigenaan tästä.

Microcuvée, vain harvoille

Parés Baltà Mas Irene

Katalonian viinien monipuolisuutta edustaa natiivilajikkeiden lisäksi tuontilajikkeiden käyttäminen viineissä. Vaativille viininystäville sopiva Parés Baltà Mas Irene on blendi tuontilajikkeista Cabernet Francista ja Merlotista, ja rypäleiden kasvualusta on vulkaanista maaperää. Tätä viiniä ei tehdä kovin paljoa, ja sitä valmistetaan vain erityisen hyvinä vuosina.

Merlot tuo täyteläiseen viiniin hieman savuisuutta, ja viiniä on kypsytetty Allierin tammessa, mikä tuo mukanaan pientä makeutta, vaikka jäännössokeria onkin hyvin vähän (0,5 g/l).

Mas Irenessä on pyöreyttä ja harmoniaa, ja täyteläinen viini palvelee erinomaisesti täyteläisten ja rasvaisten ruokien kuten uppopaistettujen perunoiden kera tai vaikkapa sellaisten annosten kanssa, joissa on majoneesia. Kovat juustot ovat myös erittäin hyvä yhdistelmä Mas Irenen kanssa. Tämä viini suositellaan dekantoitavaksi ennen tarjoilua.

Tutustu Parés Baltà Brut Mas Ireneen tästä.

Jaa
Tervetuloa Norex Selected Brandsin sivustolle Sivusto on tarkoitettu vain 18 vuotta täyttäneille.